Ulkoministeriö tukee yrityslähtöisiä kehityshankkeita, joilla on mahdollista synnyttää liiketoimintaa myös Suomeen. Kehitysyhteistyössä on vankka jalansija aurinkoenergialle ja teknologian kehitykselle sekä yritystoiminnalle ja viennille.
Tätä viestiä toi ulkoministeriön energia-asiantuntija Henri Horn 4.11. järjestetyssä Aurinkoenergia ja kehitysyhteistyö -seminaarissa. Tekniikka elämää palvelemaan (TEP) ja Kepa ry järjestivät seminaarin, jonka tärkeimpänä antina on kannustaa aurinkoenergian parissa toimivia yrityksiä myös kehitysyhteistyöhön ja kehitysmaiden markkinoille.
Aurinkoenergian edistäminen ehkäisee ilmastonmuutosta
Kepan Jonas Biström piti “palopuheen” siitä, kuinka kaikkien investointien tulee jatkossa tavalla tai toisella suuntautua 100-prosenttisesti uusiutuvalla energialla toimimiseen vaarallisen ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
Eräänlaisena pääpuhujana toiminut Lappeenrannan Teknillisen yliopiston professori Christian Breyer nosti esille loppukeskustelussa IEA:n tuoreen arvion, jonka mukaan fossiilisten polttoaineiden tuki on globaalisti noin 5 000 miljardia dollaria vuodessa. Suomen osuus tästä on noin 4 miljardia dollaria, kun huomioidaan polttoaineiden ulkoisvaikutukset.
Sähköttömillä alueilla kysyntää piko- ja mikroaurinkosähköjärjestelmistä
Aurinkotalouteen perehtynyt professori Christian Breyer kertoi varsin laajasti ja perusteellisesti, miten aurinkosähköä on kannattavaa edistää erilaisissa maissa ja markkinoilla. Breyerin esityksestä käy ilmi, miten paljon maailmalla on ihmisiä ilman sähköä, ja kuinka nimenomaan aurinkosähkön avulla voidaan parantaa perusarkea helposti.
Hajautetut järjestelmät ovat taloudellisin ja helppohoitoisin ratkaisu pientaloihin ja yhteisöihin. Breyerin esitys on kokonaisuudessaan luettavissa verkossa >>
Aurinkokeittimet edistävät tasa-arvoa
Ulkoministeriön Henri Hornin mukaan aurinkokeittimien edistäminen sopii erittäin hyvin UM:n kehityspolitiikkaan, jolla pyritään erityisesti parantamaan sukupuolten tasa-arvoa. Uusien kehitysyhteistyöhankkeiden käynnistäminen nykytilanteessa on erittäin haastavaa, koska kehitysyhteistyöbudjetin leikkauksen takia jopa jo sovittuja hankkeita joudutaan keskeyttämään.
Lataa Hornin esitys kokonaisuudessaan >>
TEP on keskittynyt pääasiassa aurinkokeittimien edistämiseen eri maissa, vaikka joitakin aurinkosähköhankkeitakin on toteutettu muun muassa Sri Lankassa. Antero Honkasalo ja Kari Silfverberg kertoivat, miksi juuri aurinkoenergiaa kannattaa edistää kehitysmaissa ja mitä TEP on vuosien kuluessa tällä saralla tehnyt eri maissa.
Silfverbergin esityksessä oli lukuisia esimerkkejä aurinkokeittimistä >>
Konkreettisten hanke-esimerkkien lisäksi Honkasalo toi esille muun muassa kulttuurisia haasteita tekniikan kehittämisessä >>
Aurinkokeittimistä ja niihin liittyvistä hankkeista puhuivat myös TEP:n edustaja Tapio Niemi, samoin Solar Fire Concentration Oy:n edustaja sekä Lions-klubin edustaja, joka kertoi heillä Keniassa meneillään olevasta aurinkokeitinhankkeesta.